Erä ja Vaisala Aamuliigojen mestariksi

Ylemmän aamuliigan finaalissa kohtasivat Pitkin ja Erän aamusarjan joukkueet. Pitki sai salama-alun otteluun siirtyen johtoon jo 20 sekunnin kohdalla Jani Laakson maalilla. Muutoin finaaliviikonlopun avannut 25 minuuttinen oli viimeistelyltään melko unista. Erä pääsi suhteellisen nopeasti tasoihin ja aivan jakson lopulla onnekkaan pompun avulla johtoon maalintekijöinään Kim Korhonen ja Lenni Vainio.

Toisella jaksolla Erä ei enää onnekkaita pomppuja tarvinnut, vaan vyöryi Pitkin maalille iskien tasaiseen tahtiin maaleja karaten toisella jakson puolivälissä neljä maalia neljään minuuttiin karaten tavoittamattomiin voittaen lopulta 11-1. Erän Vainio ja Pekka Peippo tekivät ottelussa kolme maalia mieheen. Korhonen ja Aki Tuominen puolestaan kunnostautuivat syöttelijöinä summaten molemmat tehot 1+3.

Kaukis2019 Aamu ylempi Pitki - Erä-18

Ylemmän Aamuliigan hopeaa Pitkille

 

Kaukis2019 Aamu ylempi Pitki - Erä-19

Ylemmän Aamuliigan mestari Erä.

Alemman aamuliigan finaalissa kohtasivat Vaisala ja Thermo Fisher. Timo Rousu vei Thermon johtoon jo ottelun ensimmäisellä minuutilla. Johdon tuomaa iloa ei kestänyt kuin pari minuuttia Tero Laurosen tuodessa Vaisalan tasoihin.

Vaisala oli potkun verran edellä läpi ottelun ja pääsi tauolle 5-1 johdossa. Vaisala ei himmaillut toisellakaan jaksolla, vaan hoiti finaalin voiton lukemin 10-3. Thermon pelaajilla ratkaisut kestivät hieman liian kauan ja Vaisala pystyi puolustamaan helposti Thermon hyökkäykset pois.

Vaisalan tehomiehinä kunnostautuivat Miikka Hannonen (2+3), Joonas Hälvä (3+1) sekä Tero Lauronen (1+1). Thermon Harri Palomäki iski joukkueelleen kaksi maalia.

Kaukis2019 Aamu alempi Vaisala - Thermo Fisher-20

Alemman Aamuliigan hopeaa Thermo Fisherille.

Kaukis2019 Aamu alempi Vaisala - Thermo Fisher-21

Alemman aamuliigan mestaruus Vaisalalle.

Comments are closed.