Kausi 19-20 ja valmistelu kauteen 2020-2021

Aurinkoista kevät päivää Visan täyden palvelun kilpailutoimistosta !

Päättynyt kausi on aika lailla naputeltu ja kansio suljettu.
Pelaamatta jäi 199 ottelua, sisältäen mestaruusturnauksen matsit. Pelasimme 843 ottelua.

Katse suunnattu kohti tulevaa kautta 2020-2021 !

Valmistelut tulevalle kaudelle aloitettiin jo helmikuussa ja
tarkoitus oli viikolla 11 julkaista tiedote joukkueille ja tuomareille. Näin ei käynyt ko. viikolla, vaan perjantaina 13.03. oli tehtävä raskas päätös kauden päättämisestä.

Tämän hetkisen arvion mukaan, lähdemme valmistautumaan normaalilla tavalla tulevalle kaudelle !

Visan tiedote joukkueille ja tuomareille lähtee ensi viikolla.

Toivon ja odotan, että pääsemme aloittamaan kautemme normaalisti syyskuun alussa ja elokuun puolessa välissä ainakin Helsingissä jäähallit aukenevat ja harkkavuorot odottaa.

Visalla on aavistus, että harkkavuorot menevät kaupaksi kuin kuumille kiville. Toki tässä esimerkiksi Hgin Kaukis tulee tukemaan joukkueita jäävuoro maksuissa.

Zemiä kaikille ja pysytään terveinä !

t. Visa Hgin Kaukiksen kotitoimistolta

Comments are closed.