Aamuliigat käynnistivät finaaliviikonlopun KoPon ja PiTKin mestaruuksilla

Alemman Aamuliigan finaalijoukkueet HYKS ja KoPo Balls ottivat varaslähdön finaaliviikonloppuun pelaamalla oman finaalinsa jo varhain keskiviikko aamuna.  Ottelun alkuhetket olivat vauhdikasta ja tasaista kaukalopalloilua aina siihen asti kunnes KoPo siirtyi 1-0 johtoon läpiajon päätteeksi.

Maalin jälkeen ote siirtyi KoPolle, joka pystyi paremman liikkeensä turvin pysymään pallossa kiinni. HYKS teki myös puolustuksessa muutamia pahoja virheitä, joista HYKS rokotti armotta lyöden kolme maalia nopean ajan sisään ja ratkaisi pelin käytännössä siihen.

Toinen jakso oli lähinnä KoPon hallitsemaa pelailua, KoPon iskiessä maaleja tasaiseen tahtiin. Ottelun lopulla HYKS sai muutamia paikkoja ja lopulta rikkoikin kuparisen. Tämä jäi laihaksi lohduksi KoPon viedessä finaaliviikonlopun ensimmäisen mestaruuden lukemin 10-1.

Aamusarja alempi KoPo 2018Alemman Aamuliigan mestari KoPo.

 

Finaaliviikonloppu lähti kunnolla käyntiin perjantai-iltana Ylemmän Aamuliigan ottelulla, jossa mestaruudesta taistelivat PiTKi ja Tapanilan Erä. PiTKi aloitti vauhdikkaan avausjakson terävästi siirtyen johtoon jo ensimmäisellä minuutilla. Ottelun kuudennella minuutilla Anttu Jääskö vei PiTKin jo 2-0 johtoon ja kymmenen minuuttia myöhemmin PiTKi pääsi ylivoimalla hyökkäämään kahdella yhtä vastaan ja Tomi Luoto löi joukkueensa jo kolmen maalin karkumatkalle.

Erä pääsi heti seuraavasta tilanteesta myös maalinmakuun ja piti ottelun tasaisena maalien suhteen toisen jakson loppuun asti, taukolukemien ollessa 4-2. Toisella jaksolla PiTKi karkasi tavoittamattomiin. Erä hallitsi mielin määrin avausminuutteja, mutta maaleitta ja PiTKi iski heti ensimmäisestä tilanteestaan. Erä sai parin nopean maalin ansiosta pientä kiriä viriteltyä, mutta lopulta jäähyt vesittivät kunnollisen takaa-ajon PiTKin voittaessa 10-4.

Suurin ero joukkueiden välillä syntyi lopulta puolustuksen kurinalaisuudessa. PiTKi sai useita ylivoimahyökkäyksiä ja muutaman läpiajon, käyttäen ne riittävän tehokkaasti hyväkseen. Erälle tälläisiä maalipaikkoja ei tarjoutunut. Lisäksi Erä oli heikompi hyökkkäysten päättämisessä. Erä myös pelasi enemmän sääntöjen rajamailla, mikä näkyi jäähyjen määrässä.

Aamusarja ylempi Erä 2018Ylemmän Aamusarjan hopeaa Erälle.

Aamusarja ylempi PiTKI 2018Ylemmän Aamusarjan mestari PiTKi.

Comments are closed.