Fireball suisti Lohjan Pelitoverit Valio-sarjan valtaistuimelta

Valio-sarjan finaaliin tiensä raivasivat välieristä runkosarjan kaksi parasta joukkuetta Lohjan Pelitoverit ja Fireball. Lohjalaiset siirtyivät kahden maalin johtoon avauskympilllä iskien ensimmäisen maalinsa heti avausminuuteilla Petri Liljan kahdella osumalla.

Vartin pelin kohdalla Lohjalaiset johtivat 3-1 Janne Laakson maalinedusruuhkasta lyömällä maalilla. Lohjalaiset hallitsivat ottelun alkua ja pitivät Fireballin kahden maalin päässä. Fireballin onnistuessa kaventamaan Pontus Oinosen osumalla maalin päähän, iski LoPeTon Tomi Grönroos heti perään läpiajosta lohjalaiset uudelleen kahden maalin johtoon.

Avausjakson viimeisellä kympillä Fireball sai uutta virtaa tekemiseensä ja maalirikkaan kymmenminuuttisen aikana tehtiin yhteensä viisi maalia Fireballin mennessä tauolle 5-6 johdossa. Fireballin luistimissa riitti vauhtia ja laukaukset olivat teräviä. Harri Hautajoen tekemä johto-osuma syntyi vain neljä sekunttia ennen taukoa.

Fireball ratkaisi pikamaaleilla

 

Lohjalaisilla oli toisen jakson alussa oma etsikkoaikansa ja paikkoja Lauri Rasin läpiajoa myöten tehdä maaleja. Kun LoPeTolle ei maistunut ratkaisi Fireball tekemällä neljän minuutin sisällä kolme maalia. Fireball aloitti maalitehtailun Atso Selkälän kaukolaukauksella ja pommitti sen jälkeen kovia laukauksia kohti lohjalaisten maalia saaden tilanteita mahdollisista reboundeista.

LoPeTo pääsi ottelun lopulla pariin otteeseen ylivoimalle tehden kavennusmaalin ylivoimalla Jaakko Laineen onnistuessa. Fireball puolusti viimeiset minuutit kurinalaisesti jättäen viime kauden mestarin tällä kertaa hopealle. Fireball mestariksi lukemin 6-9.

Fireballin pelaajista peräti seitsemän onnistu maalinteossa, Harri Hautajoen viimeistellessä kolme maalia. Marko Kettunen ja Olli Pelkonen saalistivat kolme syöttöpistettä mieheen. Pistepörssin voittanut LoPeTo:n kapteeni Petri Lilja teki finaalissa tehot 2+4 ollen mukana kaikissa joukkueensa maaleissa.

Valio-sarja Fireball 2016

Valio-sarjan mestari Fireball.

Valio-sarja LoPeTo 2016LoPeTo hopealle.

Comments are closed.