Hooks jyräsi V-divisioonan voittoon

Hooks kohtasi V-divisioonan finaalissa RunWen. Hooks sai salama-alun ja johti jo viiden minuutin pelin jälkeen 3-0. Hooks lisäsi vielä vapaalyönnistä 4-0:n ennen kuin RunWe toipui shokkialusta ja sai muutamia paikkoja. Hooks iski kuitenkin maalit ja näytti menevän menojaan. 6-0 tilanteessa ottelu alkoi tasoittumaan huomattavasti.

Aikansa Hooksin maalivahtia testattuaan RunWe sai vihdoin jakson lopulla iskettyä pallon Hooksin maaliin, mutta Hooks kuittasi vielä jakson loppuun pari maalia lisää.

Toiselle jaksolle lähdettiin 8-1 tilanteessa ja maali- ja tasoeron ollessa suuri, ottelun tempo hieman laski. Toinen jakso oli kauttaaltaan äärimmäisen rikkonainen ja etenkin RunWen pelaajilla oli tuomareille asiaa. Ottelussa jaettiin myös finaaliviikonlopun ensimmäinen käytöskymppi.

Pelillisesti voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Hooks pystyi iskemään omista paikoistaan hyvällä prosentilla maaleja ja piti RunWen takaa-ajon aisoissa.

Hooksille lopulta mestaruus lukemin 11-2. Lauantaipäivä oli muutoinkin Hooksille hyvä päivä, sillä Hooksiin matkasi lauantain aikana peräti kolme mestaruutta. V-divisioonan lisäksi Hooks voitti mestaruuden 40- ja 50-vuotiaissa.

Finaalin pisterohmuja olivat Markku Sormunen (1+5) ja Tomi Sormunen (3+3). Pistepörssin voitto KöyRi:n Ilkka Jussilalle tehoin 83+23.

Mestari Hooks Jallu.

Hopealle RunWe

Comments are closed.