Erä ja KoPo aamuliigojen voittoihin

Erän ja Elisan välinen A-sarjan ottelu sai vauhdikkaan alun Elisan tehtyä avausmaalin 40 sekunnin pelin jälkeen. Aluksi näytti siltä, että molemmat joukkueet tulevat tekemään paljon maaleja tasatahtiin, kunnes Elisan tahti hyytyi ja Erä pääsi rokottamaan taukojohdoksi 8-3. Erä oli lähellä myös yhdeksättä maalia mutta tuomaristo katsoi pallon jääneen maaliviivalle, muttei ylittänyt sitä.

Toisella jaksolla Elisa teki nopeasti kaksi maalia kaventaen tilanteen 8-5:n näyttäen tekevän ottelusta tiukan, mutta Erä kokosi pienen uinahduksen jälkeen rivinsä ja karkasi lopulta ylivoimaiseen 13-5 voittoon. Erän Lenni Vainio iski finaaliin tehot 3+3. Sarjan pistepörssin voittit Erän Pekka Peippo tehoilla 37+24.

 

Aamuliigan B-sarjassa kohtasivat Thermo Fisher ja KoPo Balls. B-sarjassa alku oli huomattavasti edellistä ottelua rauhallisempi ja Ensimmäisen jakson suurimpia onnistujia olivat maalivahdit. Toki molempien joukkueiden hukatuissa paikoissa löytyi läpiajoja ja ylivoimahyökkäyksiä sekä KoPon hukattu rankkari joten tyytyväisiä kumpikaan joukkue ei voinut viimeistelyynsä olla.

 

Kun palloa ei saatu läheltä maaliin, onnistui ottelun edetessä molemmat joukkueet hyvin kaukolaukauksista. Joukkueiden välinen tasoero pysyi pitkään tasaisena eikä yli maalin eroa syntynyt ennen kuin vasta toisen jakson puolivälissä. KoPon onnistui nousemaan kolmen maalin johtoon ja piti sen kaunistellen vielä viimeisillä minuuteilla loppulukemiksi 5-10. KoPon Janne Lyytikäinen teki joukkueelleen tehot 3+2 ollen finaalin paras pistemies. Sarjan pistepörssin voitti Thermo Fisherin Joonas Okkonen tehoilla 40+26.

 

 

A-sarjan voittaja Tapanilan Erä.

A-sarjan kakkoseksi Elisa.

B-sarjan voittaja KoPo Balls.

B-sarjan hopeaa Thermo Fisherille.

Comments are closed.