Saukkolan Pallo ratkaisi voiton ensimmäisen jakson lopussa

IV-divisioonan finaalissa kohtasivat Saukkolan Pallo ja Meeskond. Ottelu lähti varovaisesti liikkeelle, mutta ensimmäinen maali nähtiin jo kolmen minuutin kohdalla Sakari Iso-Markun siniviivan jälkeen lähettämän rannarin upottua Meeskondin maaliin. Kuuden minuutin kohdalla Saukkola teki jo toisen maalin Arto Niemisen ruuhkan takaa ampuman lämärin upottua Meeskondin maaliin.

Puolitoista minuuttia myöhemmin Meeskond vastasi kaventaen vaparista. Edellisottelua hitaampitempoinen ottelu jatkui tasaisena aina 14 minuutin kohdalle, jolloin Saukkola nykäisi itsensä 3-1 johtoon Eero Puiston purjehdittua Meeskond puolustuksen keskelle vetopaikkaan ja laukoi pallon maaliin. Saukkolan maalin jälkeen Meeskond sai hyvän paineen Saukkolan alueelle, mitä Saukkola ei meinannut saada purettua. Kun Saukkola vihdoin pääsi hyökkäämään se myös onnistui lisäämään maalitiliaan Jaako Laineen purjehdittua puolustuksen läpi ja ujutettua pallon alakulmaan.

Hieman tämän jälkeen Laine pääsi Iso-Markun kanssa ylivoimahyökkäykseen ja Laineen syötöstä Iso-Markku viimeisteli jo viidennen maalin Saukkolalle.

22 minuutin kohdalla Meeskond kavensi Aki Lakkiston tehdessä Juha Yrjänän laukauksen reboundista. Saukkola kuitenkin iski heti seuraavassa hyökkäyksessä johtonsa takaisin neljään maaliin. Kaksi sekunttia ennen puoliaikaa Saukkola tykitti vielä seitsemännen maalin vaparista.

Meeskondin pelihuumori loppui Saukkolan neljännen maalin kohdilla ja ottelun tempo laski. Vaikka ottelu oli ensimmäisellä jaksolla numeroita tasaisempi, ei Meeskond vain tuntunut saavan palloa maaliin.

Saukkola ratkaisi pelin lopullisesti toisen jakson toisella minuutilla Iso-Markun lauottua suoraan syötöstä pallon maaliin. Saukkola ehti kahden miehen ylivoimalla tehdä jo yhdeksännen maalin, mutta maali hylättiin, sillä Saukkolan pelaajia oli maalivahdin alueella.

Kolmentoista minuutin kohdalla Saukkolan yhdeksäs maali sitten näki päivänvalon, mikä jäi lopulta loppulukemiksi.

Saukkola tyytyi toisella jaksolla enemmän puolustamiseen ja Meeskond piristyi hieman, mutta hyvätkään paikat eivät tuottaneet tulosta ja lopulta Meeskond kaatuikin huonoon viimeistelyyn, eikä toisen jakson jäähyilykään takaa-ajossa juuri auttanut. Iso-Markku ja Laine olivat pelipäällä Iso-Markun iskiessä tehot 4+2 ja Laineen tehot 1+4.

Comments are closed.