Töölön Wesan taistelu riitti maalin voittoon IK-55 sarjassa

kämiehissä IK-55 ikäluokassa koettiin tasainen finaali. Töölön Wesan ja Bewen joukkueiden kohtaamisessa vauhtia ja tempoa oli nuorempia vähemmän, mutta taktisuutta ja pelisilmää hieman enemmän.

 

Tasaisessa ottelussa puolustuksen virheet näkyivät nopeasti tulostaululla joukkueiden edetessä tasatahtia. Hetkellisesti Wesan onnistui päästä kahden maalin johtoon, kunnes Bewe kavensi taukolukemiksi 4-3.

Toisella jaksolla Bewe tuli tasoihin pomppumaalilla pallon ottaessa kimmokkeen korkealle ilmaan pudoten lopulta maaliviivan paremmalle puolen. Wesa pelasi ottelun vain yhdellä vaihtomiehellä, Bewen saatua vaihtomiehiä neljä kappaletta. Pienempi rinki alkoi hieman näkyä Wesan liikkeen hiipumisena.

Pelimiesten vähäisestä määrästä huolimatta Wesan onnistui tehdä kaksi pikamaalia, ensin maalivahdin torjunnan jälkeen irtopallosta ja sen jälkeen röyhkeällä maalille nousulla. Bewen onnistui kaventaa tilanteeksi 7-6, mutta Wesan taistelu piti lopulta töölöläiset johdossa loppusummeriin asti.

Pistepörssin voittanut Töölön Wesan Markku Sormunen, joka urakoi jälleen useamman finaalin viikonlopun aikana, iski ottelussa tehot 2+2. Myös Pekka Kemppainen pääsi kahden maalin kerhoon ja Ike Rautio summasi tehot 1+2. Beweltä useamman pisteen miehiä löytyi useampi Markku Nuotiomaan tehdessä tehot 1+2 ja Kari Haakasen (1+1), Risto Kajanteen (1+1) ja Karri Laaksosen (1+1) viettäessä kahden tehopisteen finaalia.

IK-55 Töölön Vesa 2016Mestari Töölön Wesa.

IK-55 Bewe 2016Hopealle Bewe.

Comments are closed.