Erän kiri ei riittänyt, SauPa III-divisioonan mestariksi

Saukkolan Pallon ja Tapanilan Erän kohtaamisessa SauPan ottelu alkoi jäähyllä, mutta se ei tahtia hidastanut SauPan iskiessä alivoimalla ottelun ensimmäisen maalin. Kymmenen minuutin kohdalla SauPa siirtyi 2-0 johtoon läpiajomaalilla ja tämän jälkeen Saukkolalaiset olivat pysäyttämättömiä tehden seuraavaan kymmeneen minuuttiin viisi maalia lisää samalla kun Erällä oli vaikeuksia saada edes kunnon …

Continue reading

Tyylikkäät kiri Bankersin johdon kiinni ja vei rankkareilla IV-divisioonan mestaruuden

IV-divisioonan finaalissa kohtasivat Team Bankers ja Vesa Tyylikkäät. Bankers avasi ottelun tehokkaasti tekemällä nopeasti kaksi maalia jonka jälkeen ottelu tasoittui huomattavasti. Tyylikkäiden kavennus tuli vartin pelin jälkeen läpiajosta. Bankers iski heti perään tilanteeksi 3-1 maalin edestä vapaalyönnin jälkeen. Myös Bankersin neljäs maali tuli aivan Tyylikkäiden maalin läheisyydestä. Loppujakso oli Tyylikkäiden …

Continue reading

Hooks jyräsi V-divisioonan voittoon

Hooks kohtasi V-divisioonan finaalissa RunWen. Hooks sai salama-alun ja johti jo viiden minuutin pelin jälkeen 3-0. Hooks lisäsi vielä vapaalyönnistä 4-0:n ennen kuin RunWe toipui shokkialusta ja sai muutamia paikkoja. Hooks iski kuitenkin maalit ja näytti menevän menojaan. 6-0 tilanteessa ottelu alkoi tasoittumaan huomattavasti. Aikansa Hooksin maalivahtia testattuaan RunWe sai …

Continue reading

City Horo voitti vajaamiehisen Devils Ducksin 35-vuotiaiden ikäluokassa

Ikäluokkien viimeinen ja samalla sunnuntain viimeisenä otteluna pelattiin 35-vuotiaiden ikäluokan finaali City Horon ja Devils Ducksin välillä. Devils Ducks lähti otteluun pahasti vajaamiehisenä ja sai vain yhden vaihtopelaajan City Horon huomattavasti runsaslukuisempaa miehistöä vastaan. Devils Ducks taisteli hyvin alussa johtaen reilun viiden minuutin pelin jälkeen 1-2, mutta sitten City Horo …

Continue reading

NuPs, Bewe Gladiators ja Hooks 40-vuotiaiden sarjojen mestareita

40-vuotiaiden finaalit avattiin C-sarjan koitoksella NuPs – G-team. Ottelu oli tarkkaa peliä jossa maalipaikoilla ei mässäilty. G-team teki ottelun avausmaalin, jonka jälkeen NuPs otti ottelun komentoonsa. NuPs pääsi tasoittamaan G-teamin pelaajien törmäiltyä keskenään ja eteni 3-1 johtoon saakka, ennen kuin G-team heräsi taas pelaamaan. Vaikka avausjakson loppu olikin G-teamin hallintaa, …

Continue reading

Kafa ja Hooks hallitsivat 50-vuotiaiden sarjoja

B-sarjan finaaliin tiensä raivasivat KaFa ja Tärpät. Ottelun avausjakso oli tiukka, tasainen ja vähämaalinen vääntö. Tärpät olivat avausjaksolla maalin verran edellä, mutta toisen jakson aikana KaFa siirtyi hallitsevaksi osapuoleksi ja lopulta painoi myös ohi 5-3 voittoon. Markku Mikkola-Roos oli ottelun paras pistemies tehoin 1+2. Sarjan pistepörssin voittajaksi itsensä tehoili Harri …

Continue reading

Erä ja KoPo aamuliigojen voittoihin

Erän ja Elisan välinen A-sarjan ottelu sai vauhdikkaan alun Elisan tehtyä avausmaalin 40 sekunnin pelin jälkeen. Aluksi näytti siltä, että molemmat joukkueet tulevat tekemään paljon maaleja tasatahtiin, kunnes Elisan tahti hyytyi ja Erä pääsi rokottamaan taukojohdoksi 8-3. Erä oli lähellä myös yhdeksättä maalia mutta tuomaristo katsoi pallon jääneen maaliviivalle, muttei …

Continue reading

Zeebrat taisteli voittoon VI-divisioonassa

Viikonlopun ensimmäisessä divarifinaalissa kohtasivat Jää ja Zeebrat. Perjantain vähämaalisin ottelu säilyi maalittomana vartin verran. Jää hallitsi hienokseltaan, mutta Zeebrat saivat vastaavasti hyviä vastahyökkäyksiä ja erityisen paljon läpiajoja. Zeebrat menivät lopulta johtoon hienokseltaan epäonnistuneella laukauksella. Jää haki tasoitusta ja loi määrällisesti enemmän paikkoja, mutta Zeebrojen paikat olivat laadukkaampia. Zeebrojen toinen maali …

Continue reading

Hannu Ekblom linnanjuhliin

Kaukalopallon intohimoinen harrastaja Hannu Ekblom on saanut kutsun Linnan juhliin. Ansiot Hannulla on kuitenkin lintuharrastuksen parissa, etenkin merikotkien puolesta tekijänä. Katsokaapa Googlesta Hannu Ekblom, niin pääsette jyvälle. Kaukalopalloa Hannu pelaa IK-50 sarjassa KaFassa ja IK-60 sarjassa Wildsissa. Onneksi olkoon Hannu!

Continue reading

@Kaukalopallo Twitterissä

Nyt olemme myös Twitterissä! Helsingin Kaukalopallo löytyy Twitteristä tunnuksella @Kaukalopallo. Kun pöytäkirja tallennetaan tulospalveluun, ottelun lopputulos ja parhaan pistemiehet tulee twiittinä. https://twitter.com/Kaukalopallo

Continue reading